irtisanomissuoja_liandersson.jpg

Kuva: Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson esittelee taloustajuaan Twitterissä
- Twiittaamalla Androidillaan. Miten meni, noinniinku omasta mielestä?

Irtisanomissuoja: Microsoft, Salon tilanne ja Vasemmistoliiton ratkaisu tilanteeseen

Olen ahkerasti seurannut eri medioista sekä uutisointia että paikallisten kommentteja Salon tilanteesta. Ensin lähti Nokia, nyt lähtee myös Microsoft. Täytyy kyllä sanoa, että melkein itku tuli kurkkuun kun mietti miten pahassa ahdingossa monet perheet ovat. Monelta ei ole lähtenyt pelkästään työpaikka, vaan myös esim. kodin arvo on pudonnut - kuulemma kukaan ei halua muuttaa alueelle, jossa ei ole töitä. Jos kodista onkin velkaa, on sen maksu työttömänä mahdotonta, mutta omaisuutta ei myöskään saa myytyä, ainakaan järkevään hintaan.

Onneksi nyt monet poliitikot ovat heränneet tilanteeseen ja Microsoft itsekin lupasi tehdä enemmän kuin laki velvoittaa. Mitä tämä sanahelinä sitten tulee tarkoittamaan, se jää nähtäväksi. Toivon todella täydestä sydämestäni, etteivät lupaukset jää poliittisiksi mediamielistelyiksi.

Vasemmistoliiton - tai ainakin Li Anderssonin - ajatusmallissa on kuitenkin jotain pahasti pielessä. Mikäli jonkun on pakko, siis pakko irtisanoa, on sen oltava mahdollista. Irtisanomissuoja on nyt jo moninkertainen itse työpaikkansa lopettamiseen nähden, eli työntekijän on helpompi lähteä kuin työnantajan antaa potkut.

Tervettä yritystoimintaa ja erityisesti työllistymistä vauhdittaa maalaisjärjen rajoissa oleva työnantajariski. Mikäli työnantajariskejä lisätään, johtaa se siihen, että yhä harvempi uskaltaa palkata.

Tällä en hae sitä, että pitäisi olla jotenkin helppoa ja huoletonta potkia ihmisiä ees taas mielivaltaisista syistä, vaan sitä, että todellisen tarpeen tullessa se on järkevästi mahdollista. Väittäisin, että lähestulkoon kaikki yrittäjät rekrytoidessaan ovat hyvässä hengessä antamassa työntekijälle mahdollisuuden ja mahdolliseen irtisanomisen taustalla ovat aina erittäin painavat ja pitkään vaivanneet syyt, jotka ovat aiheuttaneet peruuttamatonta vahinkoa yrityksen taloudelle ja/tai työilmapiirille. Irtisanomistilanteessa, johtuu se sitten esimerkiksi työntekijän tehottomuudesta, epärehellisyydestä tai sopimattomuudesta työyhteisöön taikka tuotannollis-taloudellisesta tilanteesta, yleensä pyritään pelastamaan edes osan työntekijöistä toimeentulo. Mikäli uppoavasta laivasta ei vähennetä painolastia, se uppoaa kokonaan. Mikäli siis solidaarisuudesta kaikkia kohtaan tuhlataan rahaa liian pitkään, se kostautuu kaikille. Kaikille. Ei pelkästään yrittäjälle.

Vaikka kukaan ei ole korvaamaton, ei kukaan vähänkään järkevä yrittäjä tietenkään halua luopua hyvistä työntekijöistä. Uuden työntekijän kouluttaminen "talon tavoille" ja spesifisen työtehtävän rutineeihin vie jopa vuoden. Missään tapauksessa keskimääräiselle työnantajalle ei ole taloudellisesti taikka emotinaalisesti järkevää vaihtaa ketään, se vaikuttaa sekä töiden kasautumiseen että työpaikan yleiseen ilmapiiriin. Työnantajan kannattaa toki miettiä sitäkin, että mikä mieli jäljelle jääville työntekijöille jää - vain työpaikassaan viihtyvä tekijä on motivoitunut ja sitä kautta tehokas. Lisäksi, usko tai älä, aika moni meistä yrittäjistä on hyvinkin empaattinen ja viimeiseen maailman tappiin yrittää pitää hyvää huolta omistaan. Työntekijöitä ei kannattaisi välttämättä tituleerata ystävikseen, mutta sen kaltaisia heistä monelle meistä ideaalitilanteessa tulee.

Kaunis perusajatus voisi olla, että minä palkkaan ja olen palkkaamatta ketä haluan, onhan firma minun. Valtiovallan ja liittojen keppi (ilman porkkanaa) kuitenkin ulottuu niin pitkälle, ettei edes minulla, yrityksen perustajana ja omistajana, ole kohta mitään sanavaltaa kuka minulla työskentelee. Samaan aikaan minulla ei ole mitään sosiaalietuuksia eikä oikeuksia itselläni, mutta koko vastuun saan kantaa ja kalliin, jopa konkurssiin vievän laskun maksaa virherekrytoinneista. Lisäksi jos firmalla alkaa mennä huonommin, en saa vähentää väkeä, vaan koko firma on kaikkine työntekijöineen siis pakko ajaa karille? Empatiaa voisi tällaisessa tilanteessa herua myös niille muille työpaikkansa menettäville ihmisille, jos ihmisraunioksi ja mahdollisesti ikuiseen velkakierteeseen ajettua yrittäjää ei oteta huomioon.

Tässä nyt puhun pienyrittäjänä. Se onkin sitten kokonaan toinen juttu jos Microsoftin tapaiset jättifirmat lakkauttavat toimipisteitä vain suurempien voittojen perässä. Sellaistakin toki tapahtuu, mutta yritystoiminnan kokonaisuudessa se kuitenkin on erittäin harvinaista, ehkä 0,5 % firmoista tekee niin. Silti ja siksi en tajua ajatusmallia, jossa koko irtisanomissuojaan lähdettäisiin puuttumaan, lyötäisiin 99% meistä pienistä sen 1% suurista takia. 

Mitä sitten tulee Microsoftin tilanteeseen, olisi voitu vuosia sitten keskustella esimerkiksi siitä, että mitä tuotekehityksessä meni pieleen, olisiko kyseinen firma voinut alkaa tehdä jotain muuta jne, jolloin nämä irtisanomiset oltaisiin - ehkä - ainakin osittain - voitu välttää. Kuitenkin ihmettelen, että olisiko Li:n mielestä Microsoftin siis pakko jatkaa tuotteiden tappiollista valmistusta? Kuinka pitkään? Kunnes loppukin firma menee nurin? Vai nousisiko kyseisten laitteiden myynti maagisesti jos irtisanomissuojaa parannettaisiin? Vai onko koko twiitti vain mediatemppu "barrikaadeilla köyhän, työtätekevän kansan edessä"? Tällä kommentilla ei kyllä olla kenenkään asialla. Meille kaikille on parempi mitä useammalla on töitä -> varaa ostaa asioita -> raha kiertoon. Kannattaisi siis keskittyä työllistymistä edistäviin asioihin ja vaikkapa siihen, että Suomen palkkaus- ja verotusmalli olisi yritysmyönteinen ja kannattava - että tänne haluttaisiin tulla eikä toisinpäin.

Lisäksi, jos irtisanomissuojaa on oikeasti tarpeellista käpälöidä, voitaisiin pikemminkin evaluoida irtisanomisten syitä: Mikäli irtisanominen tehdään taloudellisista tai henkilökohtaisista syistä, voisi asiaa käsitellä eri tavalla kuin irtisanomisia vain osakkeenomistajien saamien suurempien osinkojen toivossa. Tosin jälkimmäisessäkin kyse on liiketoiminnasta. Yrityksen kuitenkin on tarkoitus tehdä voittoa, ei olla sosiaalitoimisto. Valitettavasti.

Muutamia työntekijän ja työnantajan oikeuksia:
- Työntekijän irtisanomiseen eivät saa johtaa sairauslomat, äitiyslomat tai sellaiset syyt.
- Työnantajan palkanmaksuvelvollisuuteen eivät kuitenkaan vaikuta yrittäjän sairauslomat, äitiyslomat tai mikään muukaan.
- Työntekijää ei voida velvoittaa korvaamaan / työpanoksellaan korjaamaan tekemäänsä vahinkoa. Artikkelini aiheesta: Ihan pimeitä hommia - kun yrittäjä jää yksin
- Yrittäjä korvaa omat ja työntekijöidensä virheet. Tästä on netti pullollaan esimerkkejä, mutta tässä yksi artikkeli aiheesta muualla: #sori15 -blogi - Työntekijäni on riistäjä

Irtisanomissuoja nykyisellään:
- Jos työntekijä irtisanoutuu, saa hän lopettaa työt 0,5 - 1 kk. Jos hänet irtisanotaan,
on irtisanomisaika 0,5 - 6 kk + lomat. (edit: Pituus riippuen myös TESistä, katso kommentit).
- Työntekijän irtisanoutuminen ei ole koskaan laiton, eikä työnantajalla ole laillisia keinoja estää irtisanoutumista.
- Jos työntekijä irtisanotaan, liiton lakimiehet ottavat yrittäjään yhteyttä mikäli irtisanomisessa on jotain epäselvää. Epäselvästä tai huonosti perustellusta irtisanomisesta voi saada jopa kahden vuoden palkkasakot.
- Kuntien työntekijöillä on jopa 5-10 vuoden irtisanomissuoja.
- Irtisanominen vedoten tuotannollisiin ja taloudellisiin seikkoihin tuo 9 kk karenssin, jona aikana työnantaja ei voi ottaa uusia työntekijöitä samoihin tehtäviin tai on otettava sama henkilö takaisin kyseiseen työtehtävään.
- Yrittäjän irtisanomissuoja eli käytännössä työttömyyssuoja: nolla, mitään. Neljän - kuuden kuukauden karenssi yritystoiminnan lopettamisen jälkeen.

Irtisanomistilanteen ansiot:
- Työntekijät 3-6 kk - jopa 1 vuosi palkkaa + liitosta 500 päivää ansiosidonnaista.
- Kuntien työntekijöillä jopa vuosien palkka.
- Yrittäjällä ei edes Kelan rahaa jos puolisolla on tuloja / liitoksissa maksettuun YELiin ansiosidonnaisena / kassakohtainen. Monessa tapauksessa käytännössä karenssiajan jälkeen muutamia satasia.

Aihetta täydentäviä artikkeleitani:
Työntekijän palkkaamisen riskit
#sori15 sanoma ja kommenttien taso
Vitaali yritystoiminta, yhden hitin ihmeet ja "paskat liikeideat"
Miinusmerkkiset ja plusmerkkiset kansalaiset - keiden kaikkien eläminen yrittäjän pitää kustantaa.

Li:n twiitti osoittaa vakavaa tietämättömyyttä, huonoa tilannetajua, työllistymistä vaikeuttavaa ja suppeakatseista näkemystä palkkaamisesta ylipäätään sekä ymmärtämättömyyttä taloudellisen tilanteemme vaatimista lääkkeistä. Suosittelisin käymään taloustiedon koulut ja kurssit uudelleen sekä alkamaan yrittäjäksi, kasvaisi tuo ymmärrys talousmaailmasta kummasti. :)

Linkkejä maailmalla, aihetta sivuten:
Minilex - Mitä tarkoittaa työntekijän irtisanomissuoja?
Iltalehti - Kuntien työntekijät menettävät vuosien irtisanomissuojan
Uusi Suomi - Suomi-pommi: Li Anderssonin lausunto kuohuttaa
Keskisuomalainen - Yrittäjällä ei ole turvaverkkoa